Tapahtumat

Pieksämäen IW Partaharjun puutarhalla 7.3.-17

Tiistaina, 7. maaliskuuta vierailimme Partaharjun puutarhassa Pieksämäellä. Kierroksellamme saimme kuulla puutarhan sipulikukkien tuotannosta, puuntainten kasvattamisesta sekä sahatoiminnasta.  Puutarha on suurin sipulikukkien tuottaja Suomessa sekä kuuluu euroopan suurimpiin. Puutarhassa istutetaan tänä keväänä 42 miljoonaa tulppaania ja muita sipulikukkia mijoonittain. Saimme nähdä tulppaanin sipuleiden istutusta ja kuulla ja nähdä Ville Kolehmaisen seikkaperäisen selostuksen koko prosessista eri vaiheineen. …

Pieksämäen IW Partaharjun puutarhalla 7.3.-17 Lue lisää »

Piirin 139 nettikoulutusta Pieksämäellä

Aurinkoisena talvisena viikonloppuna 11.2.-12.2. pidettiin piirin 139 nettikoulutusta Pieksämäellä. Kouluttajana toimi KN viestintävastaava Pirkko Haario.  15 innokasta osallistujaa eri   puolilta piiriä tutustui netin saloihin sekä sai oppia ja harjoitusta nettisivuston ylläpidosta. Kuvat Tuula Mäkitalo  

IIW-päivän juhlaa vietettiin Tampereella

Tampereella ravintola Finlaysonin palatsissa (http://www.finlaysoninpalatsi.com) vietettiin kansainvälistä Inner Wheel -päivää kolmen klubin voimin. Mukana oli osallistujia jäjestävän Tampere-Kaleva klubin lisäksi Tampereen ja Hämeenlinnan IW-klubeista. Tervehdyksen juhlijoille toi piirin puheenjohtaja Asta Kotiaho Lahti Region-klubista. Tervehdyssanat lausui IW Tampere-Kalevan presidentti Irmeli Merikanto. Tilaisuuden musiikiosuudesta vastasi Herwood Bros, Hervannan rotariklubin jäsenistä koostuva orkesteri.   Kuvassa yllä vasemmalta presidentit …

IIW-päivän juhlaa vietettiin Tampereella Lue lisää »

Pieksämäen Inner Wheelin kevätretki 10.5.16

Pieksämäen Inner Wheelin toimintakausi 2015-16 on lähestymässä päätöstään ja jo perinteeksi muodostuneena kevään tapahtumana teimme kevätretken. Tällä kertaa se tapahtui tiistaina 10.5. Pieksämäen Nuuvinniemen majalle. Majalle lähdettiin torilta, jossa kokoonnuttiin ja ´kimppakyydein´ ajettiin majan läheisyyteen. Kaunista luonnon polkua käveltiin majalle eikä illalla alkanut sadekaan enää häirinnyt. Presidenttimme Anneli Miettinen oli kutsunut Sarin Kehopajan Sari Härkösen …

Pieksämäen Inner Wheelin kevätretki 10.5.16 Lue lisää »

IW Pieksämäki Jättikirppikseen osallistuminen 3.4.16

Inner Wheel Pieksämäki osallistui sunnuntaina 3.4.16  Pieksämäen Veturitallit, Veturitorin keväiseen Jättikirppikseen. Meillä oli siellä viisi myyntipöytää ja  Anneli- presidenttimme tuomat kaksi vaaterekkiä käytössämme. Pieksämäen Veturitori oli täpösen täynnä, kaikki myyntipöydät  varatut ja kiinnostunutta, ostavaa yleisöä kiersi sankoin joukoin ympäriinsä. Päivä oli hieno kaikin puolin, tunnelma oli iloinen ja myynti hyvä. Meidän myyntiporukallamme oli ”hyvä me”-meininki; yhteishenki …

IW Pieksämäki Jättikirppikseen osallistuminen 3.4.16 Lue lisää »

Piirin 139 kevätkokous 19.03.2016 Tampereella

Piiirin 139  kevätpiirikokous lauantaina 19.3.2016 klo 12.30. IW Tampere Kaleva klubin järjestämänä Kokouskutsu     Kokousmateriaalia: Esityslista LIITTEET Arkussa KNn talousarvio 2016-2017 ja toimtark.lausunto 2014-2015 Piirihallituksen virkailijoiden vuorotteluperiaate IW piirin 139 toimintasuunnitelma 2016-2017 Talousarvio 2016-2017    

IW Pieksämäki -klubin 40- vuotisjuhla 24.10.2015.

Inner Wheel Pieksämäki,  seitsemänneksi vanhin klubi maassamme,  on perustettu v. 1975. Perustajajäsenet kertovat, että perustamiskokousta vietettiin suuren innostuksen vallassa joulukuun ensimmäisenä päivänä 1974 ja klubimme rekisteröitiin  Lontoossa 20.1.1975. Se hyväksyttiin International Inner Wheeliin 23.8.1975. 40- vuotisjuhlaa  vietettiin lauantaina 24.10. 2015 Hotelli Savonsolmussa Pieksämäellä.  Juhlaan osallistuivat  Inner Wheel Pieksämäki ry:n jäsenet ja puolisot. Mukana olivat myös …

IW Pieksämäki -klubin 40- vuotisjuhla 24.10.2015. Lue lisää »