Uncategorized

Palvelutoiminnalla hyvä alku ennen koronaa

Kuopion IW-kubi aloitti vuoden vaihteessa uutena toimintamuotona vierailut vanhusten palvelutaloissa ja varamummoilun päiväkodeissa. Päiväkodeissa ehdittiin tehdä vapaaehtoistyötä 117 tuntia ja vanhustentaloissa 16 tuntia ennen koronarajoituksia. Erityisen ilahtuneita uudesta toimintamuodostamme olivat päiväkodit.

Korona-avustusta Pieksämäellä

Pieksämäen IW-klubi on tehnyt lahjoituksen jaettavaksi ruoka-apuna Pieksämäkeläisille lapsiperheille. Avustuksen toimittaa edelleen Pieksämäen seurakunnan diakonityö. Samalla haastamme muut IW-klubit sekä yksityiset henkilöt korona-ajan ruoka-apuun mukaan. Lahjoituksien tai ruokakauppojen lahjakorttien osalta voitte olla yhteydessä oman seurakuntanne kirkkoherranvirastoon tai diakoniatyöntekijöihin, joiden kauitta avustus ohjataan apua tarvitseville perheille. Osallistutaan kaikki yhteiseen hyväntekeväisyystyöhön tänä poikkeuksellisena aikana!

Itäisten klubien tapaaminen Pieksämäellä 15.2.2020

Kiitos Joensuu/Jyväskylä/Kuopio ja Pieksämäen omat jäsenet osallistumisesta klubien tapaamiseen lauantaina 15.2.2020! Ukko Bistro&Delissä aloitetun kokouksen jälkeen vierailimme Vaalijalan laitoksilla tutustumassa Sateenkaaren kouluun. Kulttuurikeskuksessa Päivi Majoinen esitteli vieraille Poleenin toimintaa. Päiväkahvien jälkeen toivottelimme vieraille turvallista kotimatkaa. Pieksämäen klubin toimintasivuilla näette kuvia lauantai päivästä.

Pieksämäen IW-Klubin perustajajäsen Maiju Laakso 80 vuotta!

Inner Wheel Pieksämäki Ry:n perustajajäsen Maiju Laakso vietti 80-vuotis syntymäpäiväänsä 17.12.2019. Klubimme kävi ruusukimpun ja IW-viirin kera onnittelemassa Maijua hänen ihastuttavassa kodissaan Satupirtissä. Maiju on ollut IW-toiminnassa mukana Pieksämäen klubin perustamisesta, vuodesta 1975 lähtien ja on edelleen aktiivisesti mukana toiminnassamme. Lämpimät ja iloiset onnittelumme pitkäaikaiselle jäsenellemme ja antoisia mukanaolon ja yhteistyön vuosia eteeenkin päin! Lea …

Pieksämäen IW-Klubin perustajajäsen Maiju Laakso 80 vuotta! Lue lisää »

Pieksämäen Inner Wheel tuki Pisara – suurleiriä

Pieksämäen Inner Wheel-klubi ja Zonta-naiset järjestivät hyväntekeväisyyskonsertin keväällä. Kerätyt varat lahjoitimme Nuori kirkko Ry:lle. Tällä avustuksella mahdollistettiin äitien ja tyttöjen osallistuminen Pisara-suurleirille Pieksämäen Partaharjun leirikeskuksessa kesällä 2019. Nuori kirkko myönsi kaikkiaan 35:lle vähävaraiselle perheelle tai perheen niin toivoessa, ilman vanhempiaan leirille osallistuneille perheen 10-17 vuotiaille lapsille vapaapaikan Pisara-leirille. Lisäksi avustuksemme mahdollisti jäätelöyllätyksen sekä ylimääräisen saunavuoron …

Pieksämäen Inner Wheel tuki Pisara – suurleiriä Lue lisää »

Hävittäjähankinnat kiinnostivat IW Tampere-Kalevassa

IW Tampere-Kalevan syksyn aloituskokous pidettiin Tampereella Finlaysonin Palatsissa. Virallisten syyskokousasioiden lisäksi kokouksessa kuultiin eversti Aarno Liusvaaran esitys Ilmavoimien hävittäjähankintojen taustoista ja nykyvaiheesta. Kiinnostava aihe oli saanut avec-tilaisuuteen  mukaan myös puolisoita.

Ruusubrunssi Kotkassa

Keväällä 4.5.2019 järjestimme muotishow-hyväntekeväisyystapahtuman ravintola Meriniemessä yhdessä muotisuunnittelija  Jukka Rintalan kanssa. Kuvassa iloiset mannekiinit shown jälkeen.

Inner Wheel Kuopio lahjoitti Pikkuiset-projektissa

Inner Wheel Kuopio ry, Itä-Suomen rotarypiiri ja kuopiolaiset rotaryklubit lahjoittivat Kuopion jokaiselle 13 lastenneuvolalle kullekin omat Pikkuiset-sikiönukkesarjat. Äitiysneuvolat käyttävät sikiönukkeja vahvistamaan odottavien äitien kiintymyssuhdetta tulevaan vauvaan. Myös muut perheen jäsenet voivat konkreettisemmin vaalia mielikuvavauvaansa ja siten valmistautua vauvan tuloon. Tutkitustikin erityinen hyöty sikiönukeista on päihdeäideille ja tupakasta vieroituksessa. Nuket ovat pienintä sormenpäätä ja korvannipukkaa myöten …

Inner Wheel Kuopio lahjoitti Pikkuiset-projektissa Lue lisää »

Piiri 139 kokoontui Hämeenlinnaan

38 aktiivista IW-ystävää kokoontui Hämeenlinnan hotelli Vaakunaan piirin 139 kevätkokoukseen. Ohjelma alkoi IW Hämeenlinnan presidentin Riitta Kopran ohjaaman lapsiryhmän musiikkiesityksellä. Lounaan jälkeen siirryttiin kokoukseen, jossa runsaan kolmen tunnin ajan käytiin vilkasta keskustelua ja tehtiin hyviä päätöksiä. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin. – Piirisihteerin tehtävät jättävä Anne-Maija Monthan kiittää kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja toivottaa menestystä niin uusille …

Piiri 139 kokoontui Hämeenlinnaan Lue lisää »