Piirihallituksen vaihtokokous Jyväskylässä elokuussa 2022

Piirihallituksen vaihtokous pidettiin Jyväskylän Viherlandiassa 20.8.2022. Kokouksen aluksi piirin uusi puheenjohtaja Marjatta Haapaniemi kutsui kaikki hallituksen jäsenet tervetulleeksi aloittamaan piirin uutta toimintakautta hänen johdollaan. Hän toivoi kaikilta hyvää yhteistyötä, yksin emme jaksa, yhdessä tehden ja toisiamme auttaen onnistumme. Past puheenjohtajana aloittava Ulla Eloranta kannusti Marjattaa toimimaan rohkeasti omana itsenään ja omalla tavallaan puheenjohtajana ja näin varmasti onnistuu tehtävässään. Ulla Eloranta luovutti uudelle puheenjohtajalle piirin puheenjohtajan nuijan kauniissa ruusulla kuvioidussa pussissa sekä piirin puheenjohtajan käädyt. Myös piirin rahastonhoitaja vaihtui. Ritva Mäntylä Tampereelta luovutti rahastonhoitajan tehtävävastuun Katja Mannerille Jyväskylän klubista. Anja Manninen Pieksämäen klubista aloitti varapuheenjohtajana ja Marianna Wahlgren-Leppänen luovutti past puheenjohtajan vuoron Ullalle. Sihteerinä jatkaa Hilkka Sidoroff. Kokouksessa kokouksessa käsiteltiin päättyneen kauden toimintakertomus sekä tilinpäätös sekä kuultiin kuulumiset Kansallisen Neuvoston elokuun kokouksesta. Valmistauduttiin myös tulevaan vuosikokoukseen Joensuussa 8.10.2022. Seuraava piirihallituksen kokous sovittiin pidettäväksi 18.2.2023 Pieksämäellä.

Ulla luovuttaa piirin puheenjohtajan nuijanuudelle puheenjohtaja Marjatalle
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on vitjan-luovuotus-uudelle-puheenjohtajalle-800x729.jpg