helmi 182021
 

IW Kuopio on koronasta huolimatta jatkanut palveluyhteistyötään varhaiskasvatuksen kanssa.  Mahdollisuus siihen löytyi osallistumalla Päivärannan päiväkodin 2-3 -vuotiaiden metsämuksujen ja 4-5-vuotiaiden metsäviikarien säännölliseen jokaviikkoiseen retkeilyyn. Säästä riippumatta 6-12 lapsen ryhmät viettävät aamupäivät läheisillä Puijon rinteillä luontoon tutustuen, leikkien ja ohjattuun toimintaan osallistuen. Klubin jäsen on mukana kahtena aamupäivänä viikossa kaikkeen osallistuvana aikuisena. Hän auttaa pienimpiä selviytymään hankalista paikoista maastossa, näyttää ja hämmästelee luonnon ihmeitä, osallistuu ohjattuun toimintaan, lukee pienen sadun tai lorun, auttaa eväitten esille saamisessa, keskittyy suomea uutena kielenä opettelevan lapsen sanojen toisteluun tai touhuaa erityishuomiota kaipaavan lapsen kanssa.  Sateella on kosteaa ja liukasta; talvisessa ihmemaassa on lunta yli 50 cm ja välillä reilusti pakkastakin, mutta lapset ovat aina yhtä reippaita. Isompien lasten ryhmä rakensi syksyllä päiväkodin aikuisten tuella metsään majan maastossa löytyneistä puunrungoista ja oksista. Sinne mahtuu tuulen ja sateen suojaan koko lapsiryhmä nauttimaan eväitään. Punaposkisina ja uutta kokeneina palataan lounasaikaan päiväkodille. Välillä ”metsämummokin” on lasten tapaan todennut pyllymäen turvallisimmaksi konstiksi päästä jyrkkää rinnettä alas. Sehän on lapsista hauskaa – kuten myös mummosta.   

Sorry, the comment form is closed at this time.