Työtä ja juhlaa piirissä 139

Lauantai 19.10.2024 oli kiireinen päivä piirissä 139!

Syksyn sääntömääräinen piirikokous alkoi lounaan merkeissä perinteikkäällä Kuopion Klubilla klo 12. Lounaan jälkeen alkoi varsinainen kokous. Paikalla oli 18 henkilöä piirin neljästä klubista. Virallisia edustajia oli kahdeksan, sen lisäksi muita klubien jäseniä, piirihallituksen jäseniä sekä Kansallisen Neuvoston presidentti Eve Pylkkänen.

Kokouksessa käytiin läpi normaalit syyspiirikokouksen asiat. Eve Pylkkänen kertoi puheenvuorossaan, mitä on tapahtunut, mitä on meneillään ja mitä lähiaikoina tapahtuu sekä Suomen Inner Wheelissä että kansainvälisessä Inner Wheelissä. Even esityksessä kysymyksiä herätti uuden piirin numero ja miksi sitä on nyt jo kysytty. Organisaationmuutokseen ja sen herättämiin kysymyksiin päästin laajemmin, kun Tuula Vilkki esitteli organisaation uudistuksen toimeenpanoryhmän työtä ja tähänastisia tuloksia. Tämä asia herätti vilkasta ja välillä kiivastakin keskustelua. Kysymyksiä ja kritiikkiä tuli eniten aikataulusta ja siitä, ovatko kaikki klubit ennättäneet käsitellä näitä asioita ja ovatko kaikki tietoisia siitä, mitä tässä ollaan tekemässä. Ihmeteltiin myös sitä, missä vaiheessa mitäkin päätöksiä tehdään ja mikä taho niitä tekee ja miksi tätä isoa muutosta tehdään sellaisella kiireellä. Kritiikkiä saivat myös kaksi edellistä KN-kokousta, joissa tehdyt päätökset koettiin epäselviksi ja tulkinnanvaraisiksi. Keskustelusta jäi varmasti monelle sekava olo, sillä selviä vastauksia ei saatu eikä kaikkia tarvittavia päätöksiä tehty.

Yksi päätös kuitenkin tehtiin. Kokouksessa äänestettiin piirin 139 purkamisesta. Purkamista puolsi kuusi virallista edustajaa kahdeksasta eli tarvittava ¾ enemmistö. Purkamisesta on päätettävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joten toinen äänestys on vielä tulossa.

Kokouksesta ja tehdyistä päätöksistä tarkemmin pöytäkirjassa, joka tulee verkkosivuille piakkoin.

Kiivaan keskustelun takia kokous venyi pitkäksi ja monille tuli kiire käydä kotona tai majapaikassa ennen illan juhlaa!

Piiri 139 yhdessä Kuopion Inner Wheel klubin kanssa järjesti Inner Wheelin satavuotisjuhlan samassa paikassa kuin missä piirikokous oli eli perinteikkäällä Kuopion Klubilla. Juhla oli tarkoitus järjestää kesäkuussa, mutta se jouduttiin perumaan ja nyt juhlittiin vähän jälkijunassa, mutta edelleenhän satavuotisjuhlavuosi on menossa.

Juhlijoita oli saapunut piirin kaikista klubeista, myös viime kauden lopussa lopettaneista Lahden ja Pieksämäen klubeista. Yhteensä meitä oli noin 30 henkeä.

Aluksi piirin puheenjohtaja Tuula Vilkki toivotti juhlavieraat tervetulleiksi. Sen jälkeen oli vuorossa Eve Pylkkäsen juhlapuhe. Eve katsoi puheessaan sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen ja myös nykytilanteeseen. Inner Wheelin satavuotinen historia, IW:n tulo Suomeen, piirien aloittaminen ja mitä olemme saaneet yhdessä aikaan. Ja mitä voimme saada aikaan. Eve kuvasi omaa IW-ideologiaan ja antoi myös ohjeita itsetutkisteluun. Even juhlapuhe on luettavissa tästä linkistä.

Herkullisen illallisen jälkeen vuorossa oli musiikkia. Tunnetut ja suositut kuopiolaiset muusikot Ossi Jauhiainen (pianisti, laulaja, vuoden 2021 vuoden kanttori, musiikin monitoimimies) sekä Rauno Tikkanen (kapellimestari, klarinetisti, saksofonisti) esittivät kaikille tuttuja ikivihreitä, jotka sopivat juuri tämän illan tunnelmaan.

Jälkiruoan ja kahvin sekä vilkkaan seurustelun jälkeen muusikot palasivat vielä lattialle ja saimme kuulla lisää kaunista musiikkia.

Juhla oli erittäin onnistunut ja kaikille jäi varmasti siitä hyvä mieli!