Puheenjohtaja Marianna Wahlgrenin tervehdys: Johda Muutosta!

Pimenevien iltojen ja ruskan hehkun keskeltä terveyhdys piirin 139 jäsenille

Kauniin kesän myötä tullut ajatus koronan heikentymisestä on taas vaihtunut nousujohteisiin tilastoihin viruksen uudelleen ryöpsähtämisestä. Kautemme teema ” Johda muutosta” on osunut todella kohdalleen. Nyt on aika keskustella koronan jälkeisestä uudesta normaalista ja siinä voimme olla vahvasti mukana. Yksi esitys on, että keräisimme varoja ” koronakoirien” hankintaan lentokentille, ehkäpä saisimme näin kansallisella tasollakin näkyvyyttä. Sitä tarvitsemme, koska pääsääntöisesti klubiemme jäsenmäärät pienenevät. Klubien omaa varainhankintaa voisi vilkastuttaa esim. maskien tekemisellä. Tämäkin hyvä ajatus on lähtenyt Inner Wheel-sisareltamme.


Korona vuoksi on peruttu tämän kauden Eurooppa -kokous sekä Jaipurin Convention on siirretty tulevaisuuteen. Toivon kuitenkin, että pääsisin vierailemaan mahdollisimman monessa klubikokouksessa sekä osallistumaan mahdollisiin yhteistapaamisiin. Mutta, koska emme tiedä, miten pandemia tästä etenee, on pakko varautua kokousten/tapaamisten peruuntumisiin sekä verkkotapaamisiin. Toivon positiivisesti kuitenkin, että kun- ei siis jos- me Inner Wheel-sisaret tapaamme klubeissamme, nuo tapaamiset ovat nyt entistä tärkeämpiä kaikille jäsenillemme.


Hyväntekeväisyystyötämme voisimme lisätä aineettoman avustamisen kautta. Varojen kerääminen yleisötilaisuuksien kautta ei ole nyt turvallista, mutta vapaaehtoistyö varsinkin vanhainkodeissa yms. olisi varmastikin harkinnan arvoista. Mutta turvallisuus pitää ottaa huomioon aivan ehdottomasti. Yhteistyössä yhteisvoimin ” Johdamme muutosta”.

Tämä kausi tulee olemaan melko poikkeuksellinen näin puheenjohtajan kuten varmastikin myös meidän kaikkien näkökulmasta. Mutta uskon vakaasti, että näkyvissä on syvempää ymmärrystä elämästä.

Syksyisin terveisin
Marianna Wahlgren
piirin 139 puheenjohtaja
marianna.wahlgren (AT) esleyhtio.fi
040 573 1774