Joensuu – Toiminta

 

Joensuun klubin toiminta 2018-2019

5.10.2018 klubi-ilta ToriKievarissa

Jäsenemme Anni Pesonen oli kutsunut klubilaiset Joensuun keskustassa Suvantokadulla sijaitsevaan Torikievariin, jonka toimintaa hän esitteli yhdessä vastaavan ohjaajan kanssa. Torikievari toimii kaikille yli 65-vuotiaille ikäihmisille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikkana. Toiminnan rahoittaa STEA ja hankkeen hallinnoinnista vastaa Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry. Toiminnan tavoitteena on edistää Joensuun seutukunnan ikääntyvien henkilöiden mielenterveyttä, ehkäistä syrjäytymistä sekä yksinäisyyttä. Lisäksi tavoitteena on edistää fyysistä kuntoa sekä edesauttaa hyvää ravitsemusta.

 

Kievarin tilat oli saatu erittäin viehätttäväksi ja kodikkaaksi. Sinne voi poiketa juomaan kahvia tai teetä, lukemaan lehtiä, käyttämään tietokonetta tai vain olemaan. Se on auki osittain myös iltaisin, viikonloppuisin sekä juhlapyhinä, jolloin useimmat ikäihmisille suunnatut paikat ovat kiinni. Kohtaamispaikka on auki myös kesäisin. ToriKievari toimii Karelia ammattikorkeakoulun ja Voimalan yhteistyötahona sekä opiskelijoiden harjoittelupaikkana. Muita yhteistyökumppaneita ovat Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Ikaros-hanke, Joen Severi ry sekä Siun Sote.

5.9. 2018 klubi-ilta ravintola Aadassa aloitti syksyn toiminnan, ja silloin pidettiin vuosikokous, jossa hyväksyttiin muun muassa kauden ohjelma. 

 

Joensuun klubin toiminta 2017-2018

Kevään 2018 varsinainen toiminta päättyi 23.5.klubin perinteiseen avec kevätretkeen, joka tehtiin  Tohmajärven Onkamossa olevalle Puun Sielu näyttelyyn.  Meitä oli 15 osallistujaa; 11 jäsentä ja 4 seuralaista. Sää oli upea ja mielestäni mukana olleet nauttivat retkestä. Karjalaistyylinen päärakennus oli jo nähtävyys, alakerrassa oli puuveistostöitä, tauluja ja eläimiä sekä Michael Jacksonia taideteoksia. Paikan omistaja ja johtaja Natalia Podkolzina esitteli meille paikan. Nautimme kasviskeittolounaan ja lopuksi kahvit. Presidentimme Silja Huikuri otti kuvan Nataliasta, Silja kysyi häneltä luvan ja sen, että kuvan voi laittaa meidän sivuille, taideteoksia ei saanut kuvata. Tuli tunne, että pitää mennä uudestaan.

Vitjojen vaihtoa ei tarvittu, koska presidenttinä jatkaa Silja Huikuri.

4.4.2018 klubi-ilta  Martta keskuksessa

Maarit Sallinen-Uusoksa kertoi meille villiyrteistä ja marjoista. Tarjolla oli myös kahvia/teetä ja suolaista piirakkaa. Saimme erittäin hyvää tietoa villiyrtien käytöstä ja siitä, miten meidän luonto antaa paljon vaihtelua päivittäiseen ruokaan.

14.3.2018 klubi-ilta  Joensuun Oriflame keskuksessa

Siellä meillä pienen iltapalan ohessa oli mahdollisuus tutustua Oriflamen toimintaan ja tuotteisiin ja saimme nauttia hemmotteluhoidoista. Kaksi jäsenistä ottivat kevyen kasvohoidon ja monet muut hemmotteluhoidon käsille. Jäsenet innostuivat myös tilaamaan tuotteita kevättä varten.

18.2.2018 klubimme jäseniä kävi perinteen mukaisesti viemässä ystäväpäivätervehdyksen Tervokotiin, jossa kodin asukkaille tarjottiin kakkukahvit ja yhden jäsenemme kuoro tervehti asukkaita myös lauluillaan.

7.2.2018 klubi-ilta pidettiin vaalikous Kotileipurin Herkkupajassa

Iloksemme saimme kokoukseen piirimme puheenjohtajan Pirjo-Maija Rekolan vieraaksi Tampereelta. Hän hyvin mielenkiintoisesti kertoi, miten hän on itse tutustunut Inner Wheel-maailmaan.

Presidentimme luovutti vielä viirimme Ulla Luukkoselle, joka ei voinut osallistua 20-vuotisjuhlaan.

 

4.2.2018 juhlien jälkeen järjestettiin perinteiset Sepänsalin tanssit. Jäsenet hyvien järjestelyjen perusteella olisivat toivoneet suurempaa tanssijoiden määrää.

Vuosi 2018 alkoi klubissamme 12.1.2018 juhlan merkeissä

Vietimme klubin 20-vuotisjuhlaa Ravintola Kiesassa. Kutsuvieraina juhliin oli saapunut Kuopiosta ensimmäinen presidentti Annu Jouhiainen puolisoineen ja Inner Wheel piirin 139 past puheenjohtaja Asta Kotiaho sekä kotikaupungimme Rotary-klubin presidentit. Seurustellen nautimme herkullisen illallisen, jota kruunasi välillä hyvä musiikki presidentti Ara Hayrabedian esittämänä. Klubimme entiset presidentit Annu Jauhiainen, Eila Kurkko ja Maija-Liisa Myller kertoivat mielenkiintoisesti muistojaan ja kokemuksiaan omilta presidenttiajoiltaan.

Presidentin ja sihteerin pöytäkatselmus.

Juhlavieraita puolisoineen.

Iltaa juhlisti klubin viirien jako. Viirin on suunnitellut jäsenemme Ulla Savolainen, jolle myös luovutettiin viiri. Hänen lisäkseen viirin saivat pitkäaikaiset jäsenemme Maija-Liisa Myller, Kaarina Kälviäinen, Ulla Luukkonen sekä ensimmäinen presidentti Annu Jauhiainen.

 

Juhlan päätössanat lausui past presidentti Marjatta Haapaniemi hauskan runon muodossa. Ilta kului nopeasti,  ja jokainen saattoi lähteä kotiin hyvällä mielin onnistuneen juhlan jälkeen. Kiitos nykyiselle presidentille Silja Huikurille ja juhlatoimikunnalle.

Joulukuun klubi-ilta 8.12.2017

Vuoden 2017 klubilaiset päättivät kuunnellen ja laulaen musiikkia yliopiston kuoron johdolla Carelia-salissa “Suomalainen joulu”.

Marraskuu 1.11.2017

Marraskuun illassa klubilaiset saimme kuulla terveiset Oulun Rallysta, ja käytiin vilkas keskusteku nettisivuista.

Lokakuun klubi-ilta 4.10.2017

Lokakuun vesisateessa ja pimeässä ajoimme syyskauden toiseen klubi-iltaan Kuntokievarin tiloihin, jonne uusi jäsemme Anni Pesonen oli kutsunut klubilaiset. Anni Pesonen toimii Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:n toiminnanjohtajana ja Kuntokievari on yksi ry:n toimipiste. Tässä klubi-illassa Anni toimi illanemäntänä. Illan aluksi presidenttimme  Silja Huikuria antoi Annille Innerwheelin jäsenmerkin ja toivotti hänet lämpimästi tervetulleeksi klubimme toimintaan. Anni esitteli Mielenterveydentuki ry:n toimintaa monipuolisesti, ja Annin johdolla nautimme myös maukasta iltapalaa, jonka valmisteluun olivat osallistuneet tukitoiminnan työntekijät.  Ilta oli mielenkiintoinen ja kiitos siitä Annille.

Uusi jäsenemme Anni ja presidenttimme Silja

 

Toukokuun klubi-ilta 10.5.2017

Varsinaisen  kevään 2017 viimeisen  klubi-iltamme aloitimme vierailemalla Ylämyllyn automuseossa, joka on tänä vuonna palkittu maamme parhaana automuseona. Vierailulla oli mahdollisuus olla myös aviopuolisomme. Museo osottautui todella ihmeelliseksi, hyvin hoidetuksi paikaksi, jota ylläpidetään Hirvosen perheen voimalla. Museoon on kerätty ja kunnostettu autoja eri vuosikymmeneltä. Keijo Hrvonen kertoi, että autoja on lainattu suomalaisiin elokuviin. Siellä oli muun muassa auto, jota on käytetty Prinsessa-elokuvassa ylilääkärin autona. Automuseo Myllyn Vanhat Autot on hyvä vierailukohde!

 

 

Vierailun jälkeen klubin jäsenet kokoontuivat kaupungintalon lasiteranssille vitjojen vaihtoon. Uusi presidenttimme Silja Huikuri otti nöyrin mielin klubimme johdon Marjatta Haapaniemeltä ensi kaudeksi, joka on myös klubin juhlavuosi.

 

 

 

Klubimme toiminta jatkuu kuitenkin vielä kevään aikana tanssijaisten järjestämiseen 21.5.2017, ja perinteisesti Tervokodissa asuvia vanhuksia klubimme jäset vievät laululavalle kuuntelemaan tuhanten koululaisten kesän alkamisen julistamistilaisuuteen.

 

Huhtikuun klubi-ilta 5.4.2017

Kokoonnuimme huhtikuun klubi-iltaan Ravintola Aadassa. Meitä  oli läsnä 17 klubin jäsentä kuuntelemassa, kun  muusikko Jussi Laakkonen kertoi mieleenpainuvasti omasta elämästään ja selviytymisestään elämän asettamista haasteista.

Klubiimme oli tutustumassa Anni Pesonen. Toivottavasti saamme hänestä uuden jäsenen joukkoomme.

Presidenttimme Marjatta esitteli myös klubimme oman esiliinan, jonka valmistamisesta  vastasi Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry. Esiliinaa tulemme käyttämään tilaisuuksissa, jossa hoidamma tarjoilua kuten tanssijaisten järjestämisessä.

Klubimestari Marja-Leena kiittää Jussia.
Presidenttimme uudessa klubin esiliinassa.

Vuoden 2017 ensimmäinen klubi-ilta 10.1.2017

Aloitimme kevään 2017 perinteisesti yhteisellä IIW- päivän illallisella Ravintola Aadassa. Meitä oli läsnä18 klubilaista. Vieraaksemme saimme piirin 139 puheenjohtaja Asta Kotiahon. Presidentti Marjatta toivotti vieraan tervetulleeksi klubi-iltaamme ja klubimestari Marja-Leena ojensi Astalle lahjaksi vatruskoita. Klubilaiset esittelivät itsensä vieraalle ja joukostamme löytyikin muutamia tuttuja hänelle. Nautimme yhdessä maittavan illallisen ja Asta Kotiaho kertoi meille Innerwheelin kansainvälisistä  näkymistä hyvin mukaansatempaavalla tavalla.

Alla on puheenjohtaja Astan viesti ja terveiset meille kaikille.

Hei Marjatta!

Kiitos kaikesta vieraanvaraisuudesta keskiviikkona! Koko vierailusta jäi todella mukavat muistot. Ehdin hienosti junaan tuttua turvallista reittiä 🙂 Teillä on ihan käsinkosketeltava ystävyyden henki kubissanne, kaikki asiat tuntuivat sujuvan helposti, hyvällä yhteishengellä. Kiitos myös lahjasta. Vatruskat menivät heti kotiin tultuani, mieheni auttoi mielellään nauttimisessa 🙂

Terveisiä koko mukavalle klubillenne!

 


Piirin puheenjohtaja, presidentimme ja klubilaisia

 

Suomalaisen musiikin päivä 8.12.2016

Klubimme vuoden 2016 viimeinen tapaaninen oli Joensuun kaupunginorkesterin suomalaisen musiikin päivän konsertissa, jota johti nuori kapellimestari Jukka Untamala. Nautimme ennen konserttia yhdessä jouluglögit. Presidentti Marjatta Haapaniemi kiitti jäseniä yhteisestä hienosta vuodesta ja toivotti onnea vuodelle 2017.

 

Presidenttimme Marjatta Haapaniemi

Klubimme pitkäaikainen jäsen Kaarina Kälviäinen.

Marraskuun klubikokouksemme Ravintola Aadassa 23.11.2016

Marraskuun klubikokouksemme teemana Ravintola Aadassa oli mieluisa lukukokemus. Illassa oli mukana 12 jäsentä. Illan aluksi presidenttimme Marjatta kertoi terveiset Joensuun Rotaryklubin juhlasta, johon hän osallistui ja vei  klubimme tervehdyksen.

Kuulimme monenlaisia, mukavia ja koskettavia lukukokemuksia hyvinkin erilaisista kirjoista ja kirjailijoista.

Marjattaa olivat koskettaneet Jenni Haukion herkät ja koskettavat runot, joista hän  kertoi ja esitteli meille kolmea Haukion runokirjaa.

Ulla puolestaan esitteli kirjaa, joka oli Kotiliedessä esitelty ”kirjana, jonka lukeminen saa ihmisen hyvälle mielelle” Alexander McCall Smithin Mma Ramotswen  Naisten etsivätoimisto  nro 1. Mma Ramotswe, joka asuu Botswaniassa,  on luonteeltaan viisas, älykäs, kärsivällinen ja empaattinen. Hän pyrkii toimimaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti mutta samalla lempeä. Näitä  Mma Ramotswesta kertovia kirjoja on suomennettu jo 15 kirjaa.

Eila  taasen kertoi kirjasta, johon hän on palannut monta kertaa. Kirja on Forest Carterin  ”Pikku puun kasvatus”, joka on ilmestynyt jo 1970-luvulta. Kirja, joka puhuttelee jatkuvasti aina uudelleen.

Eijalla oli mukanaan Antti Eskolan tänä vuonna ilmestynyt kirja ”Vanhuus”.

Maija esitteli ja kertoi meille Antti Heikkisen  esikoisromaanista ”Pihkatappi, josta nuori kirjailija on palkittu Savonia–palkinnolla 2014. Palkintoraati perustelee palkitsemista mm näin ”Esikoiskirjailija Heikkinen osoittaa suomalaisen maaseudun olevan vielä voimissaan. Hänen kuvaamansa hahmot ovat tuttuja jo ensi virkkeestä. Lähihistoria ja suuri yhteiskunnallinen murros Kekkosen ajasta EU-Suomeen kuvautuvat elävällä tavalla pienen kylän kautta. Jatkumonkatkeaminen sukutilan pidossa on kipeä asia molemmille osallisille sukupolville. Heikkinen on tuonut savon murteen kaunokirjallisuuteen uskottavasti. Hän kirjoittaa murteen omalla tavallaan uusiksi yltäkylläisesti ja ymmärrettävästi.”

Kaikki esittelyt aiheuttivat vilkasta ja mielenkiintoista keskustelua. Olipa mielenkiintoinen ja mukava ilta!

 

Retki Valamoon 5.10.

Lokakuun klubitapahtumamme oli yhteinen retki Valamon luostarin Via Finlandia taidenäyttelyyn. Mukaan pääsi kolmetoista jäsentämme. Vierailu oli kaikenpuolin onnistunut; meitä suosi kaunis syyssää, lounas luostarin Trapesassa oli maittava ja kaiken kruunasi upea näyttely, jota meille esitteli mukaansatempaavalla tavalla munkki Simeon. Kiitos kaikille mukanaolleille!

 

Vuosikokous 7.9.

Vuosikouksessa käytiin läpi normaalit vuosikoukseen kuuluvat asiat ja vahvistettiin toimintakauden 2016-2017 ohjelma ja keskusteltiin  lahjoituskohteista, jotka tarkennetaan kevääällä vaalikouksessa.  Todettiin, että jäsenmäärä on edelleen 26 ja  kokouksiin osallistuu keskimäärin 15 jäsentä. Kokouksessa järjestetyssä arpajaisvoittona oli yhden jäsenen eli Maija-Liisa Myllerin kesän aikana kutoma ihana räsymatto ja voittaja oli hyvin iloinen saadessaan voiton.

oikein

 

 Tanssiaiset 28.8.

Syystoiminta aloitettiin kuitenkin ennen varsinaista vuosikokousta pitämällä perinteiset tanssiaiset, joiden tarkoituksena on saada varoja toimintaan ja hyväntekeväisyyslahjoituksiin. Jäsenet olivat kiitettävästi järjestelyissä mukana, ja tanssijoitakin oli kohtuulliinen määrä.

Keittiötohinaa                                                                                          Arpojen myyntiä                                                      ja sitten tanssia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joensuun klubin toiminta 2015-2016 

Klubi-ilta 6.4.

Kokoonnuimme huhtikuun klubi-iltaan Ravintola Aadassa keskiviikkona 6.4. Meitä  oli läsnä 15 klubilaista kuuntelemassa ylilääkäri Anu Niemen mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää alustusta uudesta SIUN SOTESTA. Pohjois-Karjalan maakunnan (+Heinäveden kunnan) sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen uudenlaista asiakaskeskeistä järjestämistä ollaan aktiivisesti suunniteltu jo parisen vuotta. Vuoden 2017 alusta uusi SIUN SOTE aloittaa; mielenkiinnolla odotamme miten tämä näkyy Pohjois-Karjalan asukkaiden ja asiakkaiden näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollon saavutettavuudessa ja laadussa.http://www.siunsote.fi  tässä linkki, jossa lisää Siun Sotesta.

 Klubi-ilta 2.3.

Maaliskuun klubikokouksessa meitä oli Ravintola  Aadassa paikalla 14 jäsentä.  Presidenttimme Marjatta  Haapaniemi toivotti Eija Herrasen tervetulleeksi klubiimme ja Eijalle annettiin IW – merkki. Tervetuloa joukkoomme Erja!

Iltapalan nauttimisen jälkeen saimme kuulla Itä-Suomen yliopiston kansanvälisten asioiden päällikkö Outi Savonlahden mielenkiintoista ja kattavaa esitystä  yliopiston kansainvälistymisestä ja  kansainvälisestä toiminnasta. Aihe kaikkinensa herätti vilkasta keskustelua myös kansainvälistyvästä tilanteesta kotikaupungissamme.

Klubi-ilta 3.2.

Illan alussa Kaarina muisteli viime toukokuussa kuollutta Kaija Eloranta-Tiaista, söimme iltapalan ja sitten pidimme vaalikokouksen.

Illallinen  13.1. Teatteriravintolasssa

Lämpimät terveiset toivat iltaamme vierainamme olleet piirin puheenjohtaja Pikke Ritsilä ja piirisihteeri Merja Reiman. He autoilivat Nastolasta saakka erittäin huonossa säässä ja lähtivät vielä samana iltana takaisin.

Illan tervetulotoivotusten jälkeen totesimme ilon ja surun kuuluvan elämään. Ystävinä haluamme olla Maija-Liisan rinnalla nyt surun hetkellä. Iloksemme totesimme Eija Herrasen tulleen tervehtimään meitä ja ehkä liittymään uudestaan joukkoomme.

Ruokailun jälkeen piirin puheenjohtaja kertoi omassa tervehdyksessään erityisesti joulun panneen miettimään toimintaa järjestössämme. Hän mietti erityisesti aineetonta palvelua yksinäisten ihmisten auttamiseksi. Teemme hyvää ja arvokasta työtä klubeissa ja voimme tehdä vieläkin enemmän antamalla omaa aikaamme. On asioita ja tapoja, jolla toista voi ilahduttaa ja auttaa. Lähimmäisen auttaminen ihan tavallisissa asioissa tuottaa iloa sekä autettavalle että auttajalle. Pienikin apu voi olla arvokas.

Keskustelussa klubimme asioista totesimme, että tulevana kautena 2016-2017 meillä on juhlavuosi, kun klubimme täyttää 20 vuotta. Tässäpä 0n seuraavan kauden ohjelmaan miettimistä! Keskustelussa tuli esille , että sekä klubeissa ja myös piireissä ja KN:ssa on toimintaa, joiden vuoksi sääntöjä tulisi päivittää. Kaikki tapahtuneet muutokset eivät näy säännöissä. Sääntömuutosehdotukset tulee lähettää piirihallituksen kautta kansallisen neuvoston käsiteltäväksi ja piirikokousten päätettäviksi. Hyväksytyt muutokset menevät vielä IIW:n hallituksen hyväksyttäväksi.

Ilta kului nopeasti, paljon jäi asioita puhumatta, mutta päätimme illanvieton klo 20, että vieraat pääsevät matkalle. Ennen kotiin lähtöä pidimme arpajaiset ja onni suosi Anjaa. Mukava ilta päättyi yhteiseen Inner Wheel-lauluun. Kiitos Arja ja Eeva, kiitos kaikki laulajat!

Vieraat olivat päässeet hyvin kotiin, vaikka keli tässä päässä oli kehno.

Pikke Ritsilä lähetti seuraavana aamuna vielä erityiskiitokset lämminhenkisestä illasta. Viestissään hän lähetti kaukohalauksen niille, joita ei ehkä halannut illan aikana. “Ystävyydessä on voimaa, niin myös halauksessa”, hän kirjoitti. Samoin hän kirjoitti, että “vielä aamulla hymyilytti iltamme jälkeen, niin hyvä mieli jäi”.

Klubi-ilta 7.1.

Kokoonnuimme talvisena iltana 7.1.2015 Ravintola Aadassa. Presidentin hyvän uuden vuoden toivotuksen jälkeen vieraanamme ollut piirin 139 puheenjohtaja Tuula Karvinen muistutti meitä IW -järjestön perusteista ja tehtävistä. Palvelutehtävä voi olla myös aineetonta, kuten ystävyys. Tuula kertoi alkaneen vuoden toiminnasta sekä omassa klubissaan Pieksämäellä että piirin toiminnasta. Myös Kööpenhaminan toukokuisesta koko IW-maailman konventista ja siellä tapahtuvista äänesyskäytännöistä keskusteltiin. Henkilövalinnat ja sääntöuudistukset ovat konventissa virallisia asioita. Tulevaisuuden visio, naisten vahvuus, vihreä planeetta ja IW:n 100 vuotistaival vuonna 2024 ovat myös keskeisellä sijalla puheissa.

Piirin 139 toiminnassa valmistaudutaan rekisteröitymiseen ja kannustetaan myös klubeja rekisteröitymään. Omassa klubissamme asia on vielä harkinnassa. Tänä vuonna Rally on 3.10.-4.10. Salossa, minne odotetaan runsasta osanottajajoukkoa.

Klubikokouksessa luettiin saapuneet joulun ja uuden vuoden tervehdykset ja katseltiin australialaisen ystävyysklubin lähettämiä kuvia ja viiriä. Toimintaamme tutustumassa olevan ystävän toivottiin liittyvän klubin jäseneksi. Presidentti muistutti vaalikokouksesta 4.2. ja sinne mahdollisesti tulevien asioiden lähettämisestä hallitukselle ennen 20.1. Toivottavasti Surakan baarissa vaalikokouksessa meitä on runsas joukko päättämässä uusista toimihenkilöistä.

Vuoden ensimmäinen klubikokous päättyi ruokailuun ja vilkkaaseen puheensorinaan. Pimeään talvi-iltaan lähti joukko kylläisiä sisaria; joku kotiin, joku ystävän kanssa kävelemään, joku kuuntelemaan musiikkia läheiseen ravintolaan. Kevättä kohti mennään.